Kuva: Niilo Santaharju, Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat

perjantai 14. tammikuuta 2011

Paikkakuntalaiset museokävijöinä

Vuoden 2010 museokävijätilastot on julkaistu ja Kankaanpään kaupunginmuseo sai kyseenalaisen kunnian päästä Helsingin Sanomien artikkeliin (HS 10.1.2011) vähäisen kävijämäärän vuoksi. Asiaan on puututtu jo ennen kuin Hesari otti sen esille. Meneillään oleva esiselvityshanke tähtää museon uudistamiseen ja kävijämäärän kasvattamiseen*.

Museo haluaa muutoksensa jälkeen(kin) suunnata palvelunsa nimenomaan kankaanpääläisille. Huolestuttavaa on, että museoissa, joista olemme oppia hakeneet, ja opiskelijatyöpajan tuloksissa, viesti on ollut, etteivät kotipaikkakuntalaiset vieraile museossa. Ovatko kankaanpääläiset aktiivisempia tai miten heidät saisi houkuteltua museoon?

Oman paikkakunnan museo esittää omaa historiaa. Koetaanko se liian tutuksi? Toisaalta tuttuus meitä usein museoissa kiinnostaa. Kärjistetysti sanottuna: jos omassa museossa joskus käydään, niin ehkä korkeintaan näyttämässä sitä vieraspaikkakuntalaisille vieraille. Matkatessa muualla (koti- tai ulkomailla) useimmat meistä käyvät myös museossa tutustumassa paikalliseen kulttuuriin.

Kun oikein hartaasti jaksaisi tutustua, niin museonäyttelystäkin löytyisi aina jotain uutta.
Nautintoaineita Kankaanpään kaupunginmuseon perusnäyttelyssä.
Useimmiten itse ajattelen, että kerran käyty museo on kuin luettu kirja tai nähty elokuva: jos siellä ei ole mitään uutta tarjolla, niin ei sinne uudestaan viitsi mennä. Tapahtumien yhteydessä tai uuden, itseä kiinnostavan näyttelyn avauduttua, olen löytänyt tieni tuttuun museoon uudestaan. Yritin miettiä toista paikkaa, jossa olisi sama tilanne eli perusrakenteet pysyvät muuttumattomina, mutta jossa olen käynyt siitä huolimatta useamman kerran. Mieleen ei tullut kuin Linnanmäki ja Särkänniemi (ja niihinkin tulee aina uusia laitteita). 1+1 = museossa pitää olla hauskaa, siellä pitää olla paljon tekemistä ja ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa (ks. ajatuksia herättävä esitys yhdessäolosta museosta). Sehän se huvipuistojenkin viehätys on. Pelkkä perinteinen perusnäyttely tuskin kiinnostaa montaa kertaa.
~~~~

*Pitää kuitenkin muistaa, ettei kävijämäärien kasvattaminen ole museon itsearvoinen tehtävä. Jossain tapauksissa se voi olla jopa vahingollinen museon perustehtäville kuten kulttuuriperinnön säilyttämiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti