Kuukauden Teema: Suutarin tilikirja kertoo

Kankaanpään kaupunginmuseon uudistumishankkeeseen liittyy kiinteänä osana tutkimustyö, jonka ensisijaisena tavoitteena on saada uutta ja pätevää tietoa Kankaanpään kehityksen kannalta tärkeistä aiheista. Eräänä Kankaanpään kehityksen kannalta tärkeänä tutkimuskohteena voidaan pitää jalkineteollisuutta, jolla on pitkät perinteet. Jalkineteollisuutta ei olisi Kankaanpäässä ryhdytty harjoittamaan, ellei suutareita olisi ollut paikkakunnalla. Suutariperinteen olemassaolo ei kuitenkaan yksin riitä selittämään kenkäteollisuuden syntyä paikkakunnalle, sillä suutarintyöllä on ollut kysyntää kaikkialla, missä kenkiä on käytetty. Aivan varhaiskantaisimmat jalansuojat, varsinkin maaseudulla, ovat olleet yksinkertaisia tekeleitä, joita lähes kuka tahansa kykeni jalkoihinsa virittelemään, mutta moniosaiset ja monia työvaiheita vaatineet jalkineet muuttivat tilanteen. Suutarinammatin hoitaminen tarkoitti Kankaanpäässäkin pitkään pääasiassa taloissa kiertämistä, eli penkkisuutari tuli välineineen taloon ja teki tarvittavan määrän jalkineita koko talonväelle.

Ensimmäinen askel kohti jalkineenvalmistuksen myöhempää teollistumista otettiin varsinaisesti silloin, kun jotkut suutarit päättivät ryhtyä valmistamaan kenkiä kotonaan laajemmassa mitassa ulosmyytäviksi. Esimerkiksi vihteljärveläinen Oskar Mäkelä (1877–1961), Manasse ja Marjaana Leppimäen poika, teki tuollaisen päätöksen 1890-luvulla. Perimätiedon mukaan tuolloin vielä kotonaan asunut Oskar teki vasten isänsä tahtoa omapäisesti Tampereelle suuntautuneella markkinamatkalla, eli myi kauppatavaroiden lisäksi perheen hevosen ja osti kaikella ansaituilla rahoilla nahkaa jalkineiden valmistusta varten. Rekeä Oskar ei sentään myynyt, ostetut nahat lastattiin siihen ja reki vedettiin kotiin naapurin hevosella. Tästä tapauksesta seurasi penkkisuutarikauden päättyminen Leppimäellä, siirryttiin kotiteollisuuteen ja verstaskauteen. Myöhemmin Oskar Mäkelä jatkoi uraansa suutarina ja jalkineliikkeen pitäjänä.

Oskar Mäkelän tilikirja historiantutkimuksen lähteenä

Lähes 120 vuotta sen jälkeen kun Oskar Mäkelä toi nahkakuorman Leppimäkeen, sai museotutkija käsiinsä hänen jättämänsä jäljen. Oskar Mäkelän suvusta otettiin museoon yhteyttä jalkinetutkimukseen liittyvissä asioissa. Tätä kautta tutkija sai käsiinsä korvaamattoman arvokasta aineistoa ja uutta tietoa. Tutkimustarkoituksessa lainaksi saatu suutari Oskar Mäkelän tilikirja vuosilta 1930–1934 on varsinainen helmi. Tilikirja saattaa kuulostaa tylsältä aineistolta, mutta sitä se ei suinkaan ole. Suutarinverstaan tilikirja kertoo monia historiantutkijaa kiinnostavia asioita. Lisäksi tilikirja on kiistaton dokumentti, joka on tuotettu tuotannollisen ja taloudellisen toiminnan seurauksena. Ilman tuota tilikirjaa ja vastaavia toiminta-ajalla tuotettuja dokumentteja kankaanpääläisen suutarintyön varhaisvaiheiden tutkimus olisi pelkästään muistitiedon varassa. Muistitiedolla on toki merkitystä, mutta tarkempien, esimerkiksi ajankohtiin ja numeerisiin määriin liittyviin kysymyksiin muistitieto ei anna riittävän luotettavia vastauksia.

Mitä suutarin tilikirja sitten kertoo? Tilikirja ei ole aineistona helppo, se ei kerro suoraan vastauksia kaikkiin kysymyksiin, joita humanistinen tutkija keksii esittää. Tilikirjaa täytyy tulkita. Tilikirjan tulkinnassa on tässä tapauksessa useita haasteita, joista ensimmäisenä tulee mieleen se, että tilikirja on tuotettu 1930-luvulla ja se on kirjoitettu käsin. Vanhojen käsialojen tulkintaan ohjaavat kurssit käyneelle tutkijalle tuo käsiala ei ole ylitsepääsemätön pulma. Kun päästään yli tilikirjan ulkoisen ilmeen tulkinnan yli, siirrymme tulkitsemaan sisältöä. Sekään ei ole yksinkertaista, sillä tilinpidon tarkkuus ja metodit näyttävät eri vuosina vaihdelleen. Tilikirjan läpikäynti on edelleen menossa, mutta jo nyt voi ainakin vastata kysymykseen, mitä suutarin tilikirja voi kertoa. Suutarin tilikirja kertoo ensinnäkin siitä, miten suuren rahamäärä edestä kenkiä on myyty. Tilikirja kertoo myös siitä, miten paljon jalkineita on valmistettu, joskin tämän tiedon saaminen tilikirjasta ei ole tässä tapauksessa erityisen helppoa, koska sitä tietoa ei ole varsinaisesti eritelty. Tietoa pitää siis kaivaa ja yhdistellä. Tietoihin mahdollisesti jäävät aukotkin on vain hyväksyttävä ja tulkinta tehtävä niillä tiedoilla mitä on saatavissa. Aukkojen täyttäminen olettamuksilla ei ole historiantutkimuksen tehtävä.

Oskar Mäkelän tilikirja kertoo myös, missä kenkiä on myyty. Mäkelä myi paljon jalkineita eri kaupunkien markkinoilla. Tärkeimmät markkinapaikat olivat Tampere ja Pori. Merkittävä osa Oskar Mäkelän tuotannosta myytiin suoraan kaupunkien kenkäkaupoille. Pori ja Tampere olivat tässäkin suhteessa tärkeitä markkina-alueita, mutta Mäkelä myi tuotteitaan kenkäkaupoille myös muualle suomeen. Mäkelän verstaan kenkiä myytiin toki Kankaanpäässäkin, mutta esimerkiksi Kankaanpään torilla tapahtuneen myynnin osuus jää kokonaisuudesta hyvin pieneksi, ainakin rahassa laskettuna.

Oskar Mäkelän valmistamat pieksut kuvattuna vuonna 2011.

Myynnin lisäksi suutarin tilikirja kertoo siitä, mitä hän on liiketoimintaan liittyen ostanut. Mäkelä on ostanut nahkaa useista eri paikoista, sekä suoraan nahkatehtailta että nahkakaupoista. Joskus raaka-aineen ostossa on myös käytetty tuotteita maksuvälineinä. Mäkelä on myös myynyt nahkaa ja tarvikkeita edelleen muille suutareille. Tilikirjaan merkityt ostot kertovat siitä, mistä kengät oli tehty. Helposti voisi kuvitella tämänkin asian olevan yksinkertaisen, mutta itse asiassa jalkineen valmistukseen suutarintyönä käytettiin monia erilaisia nahkatyyppejä ja laatuja. Lisäksi jalkineenvalmistuksessa kului erilaisia lankoja, nauloja ja muita tarvikkeita. Tilikirja kertoo myös, ketkä Mäkelän liikkeen myymiä kenkiä tekivät. Tilikirja paljastaa nimeltä useita kankaanpääläisiä suutareita, joille Mäkelä maksoi palkkioita kenkien valmistamisesta. Muitakin kuluja tilikirja kertoo toiminnasta koituneen. Esimerkiksi markkinamatkoista koitui aina kuljetuskuluja ja joskus yöpymisistäkin täytyi maksaa. Tilikirja vihjaa joskus myös siitä, millä tavoin milloinkin ovat myyjät ja tavarat liikkuneet.

Kysymyksiä tilikirjalle voi siis esittää paljon ja paljon siltä voi myös toivoa saavansa tietoa, mutta tässä vaiheessa yksityiskohtien paljastaminen ei ole vielä ajankohtaista. Tutkimuksen täytyy edetä vielä paljon pidemmälle, minkä lisäksi saatu tieto siitä tehtyine tulkintoineen on vielä suhteutettava erilaisiin konteksteihin. Kankaanpääläiset jalkineenvalmistajat eivät toimineet missään kuplassa, vaan osana kankaanpääläisten yhteisöä, suomalaista yhteiskuntaa ja ihmiskuntaa yleensä. Väite ei ole liioiteltu, koska kauppaan perustuvassa maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, joko välillisesti tai välittömästi.

Kiinnostuitko aiheesta?

Muistakaa taideviikolla järjestettävä esitelmätilaisuus jalkineteollisuuden historiasta Kankaanpään kaupunginmuseolla tiistaina 23.8.2011 kello 17:00–18:00. Tervetuloa kuuntelemaan, muistelemaan ja vaikuttamaan.

Kirjoittaja: Tutkija Pasi Yli-Hakkola