Kuva: Niilo Santaharju, Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat

lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 24

Iloista joulua toivottaa museon väki!

Eikka

Mimosa

Asko-Esko

Oskuli

Munttu
Nämä tontut saivat nimet Niinisalon kyläjoulussa. Loppiaiseen asti ehtii museolla tonttuja etsimään ja keksimään heille nimiä.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 23

Joulumuistio
Huomenna, jouluaattona ovat pankit, posti ja Alko suljettuja. Myös linja-autoliikenteessä on muutoksia. Kaupat ovat auki klo 12 saakka.

Keskuskatua, oikealla Leppäsen talo.

Keskuskatua, oikealla Säästöpankki ja vasemmalle rakennetaan Kauppa Oy:n taloa v. 1949.
Torin kulmaa 1930-luvulta. Keskellä silloinen posti eli nykyinen Postelli.

Myös museo on suljettu jouluna. Seuraavan kerran museo on auki lauantaina 31.12.

torstai 22. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011, 22. luukku

Tänään saavat koululaiset Kankaanpäässä joulutodistuksensa. Kuusijuhlat enkelikuvaelmineen, tonttutansseineen ja yhteislauluineen on vietetty jo viime viikolla. Mitenkäs se oli silloin ennen? Saatiinko todistukset heti kuusijuhlan jälkeen, vai oliko juhla illalla ja todistus sekä omena- ja rusinapussi haettiin aamulla?  Museon väki toivottaa oikein hyvää joululomaa kaikille koululaisille, sekä oppilaille että opettajille ja muulle henkilökunnalle. 
Kuvat: Leena Perälä, Kankaanpään kaupunginmuseon valokuvakokoelma

Kuvat ovat Niinisalon Läntisen koulun joulujuhlasta 1970-luvun alusta. Nämäkin pienet ovat jo lähes 50-vuotiaita. Tunnetko henkilöitä?


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011, 21. luukku

Hyvä Tuomas joulun tuopi!
21. joulukuuta on vuoden 355. päivä. Vuodesta on jäljellä kymmenen päivää. 21.12 on myös palindromi.
Tuomaanpäivänä on alettu laskeutua joulun viettoon, jonka "paha Nuutti" lopettaa 13. tammikuuta.

Monessa perheessä on tapana kuvata joulupöytä vuodesta toiseen. Museon kokoelmiin ei näitä joulupöytäkuvia ole päätynyt kuin yksi, sekin 1950-luvulta. Jos teillä on ollut tapana kuvata joulukattaus, kopioisimme mielellämme näitä kuvia museolle.

Jouluateria Parvisilla Kankaanpäässä vuonna 1957

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 20

Joulu on makeisten aikaa. Niillä koristellaan ja niitä syödään. Joulukuusen koristeena klassikko on Fazerin Kiss-Kiss, joita on tehty jo vuodesta 1897. Tässä muutama makea kuusenkoriste museon kokoelmista:




maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 19

Lahjatoiveita aikuiseen makuun:
Ericssonin matkapuhelimia 1990-luvulta. Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat.
Kahden kupin keitin 1990-luvulta. Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 luukku 18


Tuntemattoman perheen jouklunviettoa
1930-luvulla. Kuva: Niilo Santaharju
Joulukuusi on joka perheessä erilainen. Itse kuusi voi olla metsäkuusi tai viljelty serbiankuusi tai muu erikoiskuusi, tai jopa muovikuusi. Se voidaan kaataa omasta metsästä tai ostaa marketin parkkipaikalta.

Koristeet voivat olla väriteeman mukainen tyylikäs kokonaisuus, ne voivat peittää koko kuusen tai niitä voi olla harvakseltaan. Kuusi voi olla kimaltava koristepaljous tai perinnehenkinen pumpulilla ja olkikoristeilla koristettu. Miten teillä tänä vuonna, onko kuusessa lasten askartelemat, suvun perinteiset vai kauden mukaiset koristeet? Onko aitoja kynttilöitä vaiko sähkövalot?

lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 17

Mainos paikallislehdessä 1960-luvulta.

Hatut Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmista.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 16

Kankaanpää on kenkäkaupunki. Täällä on ollut myös huopatossutehdas. Huopatossuihin liittyy mukavia muistoja lapsuuden talvista, kun niillä liu'uttiin mäkiä.
Huopatossuja Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmista.
Huopatossuja voi käyttää vaikkei lunta olisikaan. Kuva 1930-luvulta, Niilo Santaharju.

torstai 15. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 15

Tänään on Suomeen lähetettävien joulutervehdysten viimeinen postituspäivä. Moni tekee nykypäivänä korttinsa itse tai teettää kuvatervehdyksen lasten tai lemmikkien kuvista. Museon kokoelmissa on kymmeniä painettuja joulukortteja eri ajoilta. Tässä muutamia rakastetuimmilta postikorttitaiteilijoiltamme.

Arnold Tilgmann

Jenny Nyström

Martta Wendelin

Jenny Nyström


Rudolf Koivu








keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tontut valtasivat museon

Montako tonttua museoon on eksynyt? Tule laskemaan viikonloppuisin jouluun asti. Museo on auki la-su klo 12-16.

Joulukalenteri 2011 - Luukku 14

Tyttöjen lahjatoiveisiin on aina kuuluneet nuket. Minun lapsuusvuosiini kuuluivat Barbie-nuket. Ensimmäiset Barbiet tulivat markkinoille Yhdysvalloissa jo 1950-luvun lopussa.

Dance Moves Barbie on 1990-luvulta.
Ken on seikkaillut Barbien rinnalla jo 50 vuotta. Tämän Kenin erikoisuus on ajettava parta.
Esineet Kankaanpään kaupunginmuseon koelmista.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 13

Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi 13. joulukuuta. Lucia tuo valoa talven pimeyteen. Valo ja tunnelmaa tuovat myös kynttilät.

Museon kokoelmaan kuuluu monenlaisia kynttilänjalkoja.





maanantai 12. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 12

Museo onnittelee 150-vuotiasta Kankaanpään kirjastoa.
Kirjasto toimi uudessa kauppalantalossa (nyk. kaupungintalo) 1960-70-luvun vaihteessa.
Nykyisellä paikalla kirjasto on palvellut jo yli kolmekymmentä vuotta.
Muista tutustua myös kirjaston joulukalenteriin, jossa arvuutellaan joululaulujen sanoja.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 11

Vielä sata vuotta sitten kuljettiin yleensä jalkaisin tai hiihtäen. Hevosta käytettiin, kun piti kuljettaa tavaraa tai määränpää oli huomattavan kaukana. Poikkeus oli joulu, jolloin aikaisin joulupäivän aamuna ajattiin reen kyydissä kirkkoon.

Reen kyydissä Väinö ja Toivo Vanhahongon pihalla. Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat.

Kirkkoreen pohjalle laitettiin heiniä ja rekipeitto. Reen perässä oli kaunis kuvioitu ryijy, joka näkyi perässä tulijoille. 
Kukin koristeltu rekiryijy. Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat.
Lampaannahkavällyt lämmittivät jalkojen peittona, jotta pakkasellakin pysyi lämpimänä. Hevosten valjaisiin kiinnitettiin kulkuset tai aisaan kello.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 10

Ensimmäiset nukkekodit tehtiin kaappeihin ja ne olivat keräilyesineitä tai yläluokan tyttöjen leikkikaluja. Nukkekodit yleistyivät vasta sotien jälkeen. 1970-luvulta alkaen suosittuja ovat olleet ruotsalaiset Lundbyn nukkekodit, joissa oli mm. portaat ja aukeavat ovet. Nukkekoti on vakiolahja, joka tytöille hankitaan.

Lundbyn Småland nukkekotia jäljittelevä, todennäköisesti itse tehty talo löytyy museon kokoelmista. Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 9

"Annana oluet pannaan, juhlana joukolla juodaan."
Annan päivänä on perinteisesti aloitettu joulun valmistelu.

Päreinen olutkori museon perusnäyttelystä.

torstai 8. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 8

Teetko joululahjat tänä vuonna itse?
Käsityötunti Kirkonkylän kansakoulussa 1920- tai 30-luvulla. Kuva: Niilo Santaharju.
Tule muistelemaan kouluaikoja Keltaiselle talolle tänään klo 12-14. Kaikki ovat tervetulleita!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 7

Tekniset laitteet ovat aina olleet suosittuja joululahjoja. Viisikymmentäluvun tekniikkaa edustaa museon kokoelmista View Master -katselulaite.Kuvista löytyi satuja, piirrettyjä, puutarhakukkia ja matkailuaiheita.


View Master patentoitiin Yhdysvalloissa 1930-luvun lopussa. Museon laite on 1950-luvulta. Kankaanpään kaupunginmuseon kokoelmat.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011 - Luukku 6

Tänään voimme ihastella pukuloistoa museon kokoelmasta itsenäisyytemme kunniaksi. Kankaanpäässä on juhlittu itsenäisyyttä kaupungin ja varuskunnan yhteisessä juhlassa Niinisalon Varuskuntakerholla.

Kankaanpään kaupunginmuseon Juhlanäyttely 1999.
Naisten housupuku 1970-luvulta. Juhlanäyttely 1999.
Itsenäisyyspäivän vastaanotto vuonna 1979 pidettiin vielä kaupungintalolla. Kuva: Leena Perälä.