Tämän blogin kirjoittajat ovat olleet näemmä talviunilla. Joulukalenterin jälkeen on kuitenkin elämää nähty, kantilta jos toiseltakin.
Viime viikolla avattiin kuvataiteenopiskelija Anna Matveisen ”Kehysriihi”-näyttely, joka tuulettaa museon kätköissä olevia kokoelmia. Annoimme Annalle, evästysten ja yhteisesti sovittujen pelisääntöjen jälkeen lähes vapaat kädet tutkia säilytystilojen aarteita. Kiinnostavaa oli, että näyttely alkoi rakentua paitsi itse esineistä, myös kaikenlaisesta ei niinkään ”pyhästä” museorekvisiitasta kuten mallinukeista. Katseen kohteeksi nostetut esineet ovat alkaneet saada ympärilleen uutta ”auraa” ja esteettistä lisäarvoa. Vanha raamiäes on seinälle nostettuna kuin koskettava nykytaiteen objekti. Tämän jälkeen näyttelyyn valituilla kappaleilla on ikään kuin uusi status, ne muistetaan paitsi itsenään, myös roolistaan Annan näyttelyssä.
Yleisesti ottaen näyttelyille toivotaan saatavan mahdollisimman paljon julkisuutta ja yleisöä. Eilen olimme todistamassa päinvastaista taidekokemusta. Museon henkilökunta sai ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä tähtikuvausta vakavasti harrastavan, museolla paraikaa työskentelevän Tero Turusen huikeita kuvia galakseista, räjähtäneistä tähdistä, linnunradoista. Kuvaajalla ei ole ollut tarvetta esitellä otoksia julkisesti. Erityisen hämmentävänä ja innostavana koin paikallisuuden: juuri täällä, näistä maisemista on tavoitettu kohteita, jotka ovat miljoonien ja miljoonien valovuosien päässä. Hieno kokemus.
